Ikävä hämähäkkejä

Minulla on ikävä hämähäkkejä, sillä ne ovat kadonneet. Sen lisäksi, etten koskaan ajatellut kirjoittavani tekstiä tästä aiheesta, en myöskään ajatellut, että ikävöisin jonakin päivänä näitä seitinkutojamestareita.

Kadonneet seittieläimet

Kylpyhuoneessamme asusti vuosien ajan hämähäkkiyhdyskunta. Elelimme sopuisasti yhdessä, ja ympäri vuoden suihkukaverinani oli puolikkaan tulitikkuaskin kokoinen pitkäsääri. Se kömpi kotikolostaan keskelle suihkuhuoneen lattiaa aina, kun kävin suihkussa – ilmeisesti kosteuden tai lämmön houkuttelemana. Siinä sitten katselimme toisiamme; minä suihkutellen ja hän hievahtamatta kuudella silmällään, kunnes oli aika kuivata lattia lastalla. Silloin nimittäin tuli kahdeksaan kinttuun vipinää ja otus kipitti lähestulkoon valoa nopeammin takaisin listan rakoon.

Parhaimmillaan näin kylppärissämme yhtä aikaa seitsemän hämähäkkiä: jotkut suurempia ja toiset pienempiä, aivan kuin ne olisivat olleet saman perheen jäseniä. Tai niin halusin ajatella. Myönnän, että ajan myötä aloin jutella hämähäkeille ja kiinnyin niihin. Niinpä oli järkytys huomata, kuinka perusparannusremontin jälkeen yhdyskunta oli kadonnut. Joudun käymään suihkussa ilman karvajalkaista kaveria (kyllä, vintagemiehen jalat ovat melko karvattomat), ja olo on jotenkin tyhjä ja orpo. Mitä hämiksille on tapahtunut? 

Hämmentävä hämis

Hämähäkki ei ole hyönteinen, vaan se kuuluu niveljalkaisiin hämähäkkieläimiin – ja on peto. Jotkin lajit syövät huomattavan suuren määrän hyönteisiä ja ajattelinkin, että hämikset pitävät muun muassa ei-toivottujen, vaatteita tuhoavien turkiskuoriaisten kannan kurissa. Halusin vaalia kylpyhuoneasukkien olemassaoloa! Ne saivat ruokaa ja turvallisen elinympäristön, ja minä juttuseuraa ja luonnonmukaisen, myrkyttömän ja hiljaisen tuhohyönteisten torjuntakomppanian. Välillämme vallitsi harmoninen win-win -symbioosi.

Mystinen kohtalonkutoja

Suuri liuta ihmisolioita vihaa hämähäkkejä, tai vähintäänkin pelkää niitä – ehkä alitajuisesti tai opitusti? En tiedä. Muistan lukeneeni jostakin, että hämäkäkit tuottavat hyvää onnea. Vai oliko se niin, että jos hämähäkin kuolettaa, saa ikiaikaisen huonon onnen niskaansa? Hämähäkkien kutomat seitit kastepisaroineen ovat satumaisen kauniita ja uniikkeja. Mitä taiturointia! Ei kai kukaan pahansisuinen tai ilkeä voi saada aikaan mitään niin upeaa?! Vai onko pitkäsääret kenties tuomittu valtavasti kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä vaativaan kauneudenluomistyöhön aikaisempien pahojen tekojen sovittamiseksi? Ehkäpä entisten elämien pahantekijät tekevät katumusharjoituksiaan tämän elämän meditatiivisessa seitinkehräämisurakassa?

Intiassa uskotaan, että suuri hämähäkkinaaras on kutonut koko maailmankaikkeuden! Mytologiassa hämähäkkien taidetaan yleisemminkin ajatella kutovan meidän ihmisten kohtaloa. Niiden uskotaan symboloivan taiteellisuutta, luovuutta ja taivaasta laskeutuvaa iloa! Voisivatkohan ne mitenkään ratkaista kaiken (!) kehräämällä verkon, joka yhdistäisi meidät kaikki jokaiseen olentoon ja asiaan tässä maailmankaikkeudessa? Loppuisivat väkivaltaisuudet, kun pyristeltäisiin samassa verkossa… Tai hetkinen, eikös sitä jo itse asiassa eletä samassa elämänverkossa ja siitä huolimatta kiistellä aivan älyttömistä asioista?!?

Ikävä hämähäkkejä

Olen ollut aina sovussa hämähäkkien kanssa eivätkä ne pelota tai ällötä minua. Kiinnostavia ne kylläkin ovat ja jotenkin jopa hiukan jännittäviä; kunnioitusta herättäviä. Taianomaisin hämähäkkikokemukseni takautuu 80-luvulle. Polkaisin vahingossa (?) Uimaharjun mummolan etupihan betonilaatalla erittäin pullean hämähäkin päälle pienellä kiinantossullani, ja pieksut sentään, hämiksen vatsasta purkautui kuin pöllähdyksenä satoja, tai no ainakin kymmeniä pienenpieniä hämähäkkivauvoja. Silloin puistatti, eikä vähiten siksi, että olin niin julmasti lopettanut raskaana olevan äitihämähäkin elämän. Toivottavasti tästä aiheutunut karmavelka on jo maksettu, jaiks. Ja anteeksi vielä kerran.

Puistotiellä asuessamme meillä tytöillä oli alakerran huoneissa kavereina läjäpäin pitkäjalkaisia, honteloita lukkeja ja etenkin niiden jalkoja (lukit puolustautuvat saalistajan uhriksi joutuessaan pudottamalla yhden jaloistaan). Ne hengasivat pitkiä aikoja paikoillaan – ehkäpä odottaen, että ruoka tulee niiden luo. Käviköhän niin, että noina vuosina totuin lukkien ansiosta hämähäkkeihin ja aloin jopa pitää niistä?

Huomaan, että keksisin näistä seittieläimistä vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa. Siis ilman, että tiedän niistä oikeasti yhtään mitään! Ikäväni taitaakin olla suurempi kuin arvasinkaan. Tulkaa takaisin, hämähäkit! Minä pyydän.

kuvat: Pexels