Eilen aamujoogaa tehdessäni ohjaaja Adriene sanoi ystävällisesti: ”Huomioithan, miten asetut seuraavaan asanaan. Onko mielessäsi tavoite, johon haluat päästä vai annatko kehosi asettua siihen asentoon, mitä se tarvitsee?” Niinpä. Kuinka usein tavoittelenkaan nimenomaan niitä asioita, joita haluan! Entä kuinka usein pysähdyn miettimään, mitä oikeasti tarvitsen?
Haluja vai tarpeita?
Ensi alkuun halu ja tarve voivat kuulostaa yhdeltä ja samalta asialta. Pitää oikeastaan ihan miettiä, mitä eroa niillä on. Haluamme paljonkin kaikenlaista hetkestä, päivästä ja vuodesta toisteen! Haluamme parempaa palkkaa, pienemmän tai isomman pyllyn, ihmissuhteen, uuden auton, henkilöbrändin, vaikutusvaltaa, suuremmat lihakset, porealtaita, kokemuksia ja elämyksiä. Haluamme saavuttaa tavoitteita, uusia ennätyksiä, titteleitä, tutkintoja, henkistä hyvinvointia, terveyttä, vuorenhuippuja – vaikka mitä! Halujen kohteiden saavuttaminen ei kuitenkaan välttämättä tuo onnellisuutta. Ehkä siksi, että tavoittelemme asioita, joita emme oikeasti tarvitse! Ehkäpä halumme kohteet eivät ole aitoja tarpeitamme, vaan niiden korvikkeita.
Haluja ja tarpeita
Mistä sitten tiedän, onko jokin asia halu vai tarve? Meillehän opetetaan: ”Pitää tietää, mitä haluaa, jotta voi saavuttaa tavoitteensa”. Kukaan ei muista opettaa meitä miettimään ja tuntemaan, mitä aidosti tarvitsemme? Se vaatisi oman itsemme kuuntelemista ja rehellisyyttä itseämme kohtaan. Miten voisin pysähtyä huomaamaan, että haluan kovasti tulla jonkun tietyn ihmisen rakastamaksi ja mieluiten saada koko ihmisen itselleni? Ja että varsinainen tarpeeni onkin tulla ylipäänsä rakastetuksi, hyväksytyksi ja saada läheisyyttä. Tai kun yhä useammin haluan herkutella ja hotkaisen hetkessä pussillisen karkkeja tai sipsejä – mikä saisi minut ymmärtämään, että varsinainen tarpeeni on rauhoittua, saada lohdutusta tai paeta yksinäisyyttä? Tai että joogassa haluan taipua täydellisiin asanoihin, kun se itse asiassa täyttää tarvettani olla muutenkin täydellinen, jotta saisin hyväksyntää ja ihailua muilta.
Tarpeet halujen takana
Halun takana on siis usein tarve tai useampi. Ja haluilla on taipumus lisääntyä – etenkin, jos yritämme täyttää niitä toteuttamalla sellaisia tarpeita, joita emme itsessämme tiedosta. Toisaalta kun tarve täyttyy, se rauhoittuu ja katoaa. Tadaa!
Turhaudumme, kun emme saavuta tavoittelemaamme, vaikka kuinka yritämme. Silloin yritämme lisää, vaikka voisimme havahtua ajattelemaan, ettei minun ehkä kuulunutkaan onnistua tuossa asiassa – ehkei se olisikaan vastannut oikeisiin tarpeisiini. Ehkei kehoni kuulukaan taipua haluni mukaisille, pakotetuille kiemuroille, vaan sen stressitaso laskee silloin, kun kuulen sen tarpeen saada osakseen lempeyttä. Ehkä rakastetuksi tulemisen tarpeeni ei olisikaan täyttynyt sen ihmisen kanssa, jolta niin kovasti halusin rakkautta? Ja vaikka haluankin usein sokerin tai suolan syliin, en löydä sieltä koskaan mieleni tarvitsemaa rauhaa.
Haluan kuulla tarpeitani
Voinko sitten luottaa siihen, että kun lakkaan haluamasta, elämä tuo luokseni sen, mitä tarvitsen? Että ne vaikeatkin asiat voivat olla juuri sitä, mitä tarvitsen – ei oikeastaan ollenkaan välttämättä sitä, mitä haluan. Tapahtuvatko asiat itsestään siten kuin on oikeiden tarpeideni mukaista, vai tulevatko ne luokseni vasta sitten, kun tiedän, mitä tarvitsen? Ehkä alkuun riittää, että halutilanteessa osaisin kuunnella oikeaa tarvettani, hyväksyisin sen, oli se miten raadollinen hyvänsä, ja olisin hetken kahden sen kanssa. Sitten voisin vaikka alkaa haluta toimia tarvettani kunnioittaen 😉
kuvat: unsplash.com & pixabay.com
