Olin jälleen onnahtanut omaan ansaani, katsonut kapeasti ja sitonut itse itseäni. Oli siis aika päivittää muutama asia, tehdä tilannepäivitys. Sapetus Viime torstaina olin ahdistunut, kiukkuinen, turhautunut, surullinen, epätoivoinen ja hädissäni. Syyt kietoutuivat epämääräiseksi vyyhdiksi. Sitten muistin naputella ja sain kiinni…
Rakkauden ammattilaiset
Juice lauloi 80-luvulla kauniisti oman näkemyksensä rakkauden ammattilaisesta ja veikkaan, että hän onnistui niputtamaan tuon sanaparin merkityksen melko kapeaksi monen mielessä. Rakkauden ammattilainen on äärimmäisen kaunis termi, joka sisältää paljon muutakin kuin romanttisen ja fyysisen rakkauden. Se sisältää inhimillistä hyvää…
Kamala heikkous
”No kun mulla on tämä kamala heikkous. Mun pitää vaan jotenkin oppia peittämään tää herkkyys, mun pitää kovettaa itseni. En mä pärjää muuten!” Näin jutteli ystäväni minulle kävelyllä ollessamme ja tiesin vallan mainiosti, mitä hän tarkoitti. Kamala heikkous Herkkyys alkaa…
Uusii unelmii
Kun aloin kolme vuotta sitten kirjoittaa tätä blogia, olin onkimassa itsestäni uusia unelmia. Silloin tuntui, että olin unelmattomana vähän tuuliajolla, sillä kaikki unelmani olivat toteutuneet! Tänään tajusin: minullehan on ilmaantunut vaikka kuinka paljon uusia haaveita! Uusii unelmii Olen siis saanut…